tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulu on taas


Näin komea kuusi löytyy Turun tuomiokirkon kupeesta. Metrejä en muista, mutta useampi niitä on.


Tänä vuonna ei huvittanut kääriä lahjoja monenkirjaviin papereihin, joten tyydyin kauniiseen ja yksinkertaiseen.



Ruskeaa ja vihreää lahjapaperia, aaltopahvia, villalankaa sekä paperinarua.



Rauhaisaa joulunaikaa! :)

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Ei ihan vielä syksy

Tänään oli kerrassaan mahtava syyssää, tuntui lähinnä kesältä. Sain avopuoliskonikin ylipuhuttua retkeilemään kanssani ja pyöräilimmekin lopulta yhteensä n. 34 km. Tässä kuvasatoa reissultamme.







Kuvat ovat Turun Ruissalosta. Onneksi sinne jäi vielä paljon uuttakin nähtävää.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

No onkos tullut talvi?

Keväällä aloitettu villatakki saavutti viimein lopullisen muotonsa.


Lankana Gjestalin Maija (85% villa, 15% polyamidi. 50 g=130 m) ja ohje muistaakseni jostain Modasta, hieman muokattuna.




Neule ei tule itselle, mutta paremman puutteessa piti vähän poseerata mallinukkena. Toivottavasti saaja on tyytyväinen!


Tänään starttaan matkan takaisin eteläiseen Suomeen yhden välietapin kautta. Loppuviikko meneekin sitten muuton tohinoissa.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Napituttaa

Ukkosen höystämiä kesäisiä terveisiä Pohjois-Pohjanmaalta!


Olen tuhonnut äidin (mielettömiä!) nappivarastoja oikein urakalla.


Ja tällaista olen saanut aikaan... (Kuvat ovat vähän huonoja ja kääntyilevät miten päin sattuu omasta tahdostaan, mutta kyllä niistä jutun juoneen kiinni pääsee.)





Kivaa ja nopeaa, en osaa edes nimetä suosikkiani, sillä pidän niistä kaikista niin paljon.


Myös pikkuvieraille piti taikoa omansa, tottakai. Kolmas neideistä ei suostunut kuvattavaksi.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Mustikoita

Innostuin eilen sotkemaan sormeni kunnolla mustikkaan. Sinisiä herkkuja löytyi aivan tästä Kesäsiirtolan lähimetsästä, ehkä noin kilometrin päästä. Leipaisin iltasella niistä sitten piirakan, kylläkin ihan kaupan valmispohjaan. Päälle vielä rahka-maito-muna-sokeri -sörsseliä ja avot! Sitä sitten soon-to-be avokin kanssa mussuteltiin ihan ähkyyn asti.



Ja riitti sitä vielä tällekin päivälle. Seurana vaniljavaahtoa.


Eilisistä poiminnoista riitti pakkaseen vain yksi rasia, joten tänään kävin keräämässä toisen mokoman lisää. Nyt on jotain millä sitä orastavaa syysflunssaa torjua.

Huomenna klo 8.00 hyppään pohjoisen suuntaan menevään junaan ja vietän vajaan viikon verran Oulun tietämillä. Perillä odottaa ainakin paljon ystäviä ja äidin työsiirtola, mutta myös yksi käsityöprojekti on takaraivossa hautumassa.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Maalari-Malla

Vain noin neljän vuoden tuumimisen jälkeen sain viimein härkää sarvista ja maalailin muutamia "perintökalleuksia" sopivammiksi uuteen kotiin. Ei muuten ollut näinkään pitkään ja hartaasti suunniteltu siltikään puoliksi tehty. Monen monta tuntia ja litratolkulla hikipisaroita tarvittiin hiomisen ja maalaamisen loppuunsaattamiseksi.


Maalia pintaansa sai isotätien vanha lipasto, jonka pieniin laatikoihin saa mahtumaan uskomattoman määrän rojua, kuten pakkaillessani huomasin. Kaikki laatikotkin ovat kyllä tallessa, mutta kuvanottohetkellä olin jo ehtinyt maalata osan.


Suurin syy maalaukselle oli kellastunut pinta, joka tässä kuvassa ei juurikaan kyllä näy. Myös muutamia kolhuja on matkan varrella ehtinyt tähän kaunokaiseen tulla.


Maali on aivan puhdasta "purkki-valkoista". Valo on hieman erilainen kuin ensimmäisessä kuvassa, mutta kyllä tästä nyt ehkä eron huomaa.


Näin ensikertalaiselle oli hieman hankalaa saada tuo maalipinta tasaiseksi, mutta loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen tulokseen - saahan se käsityön jälki näkyäkin.


Maalia pintaansa sai myös tämä kymmeniä vuosia vanha ihanuus, mutta siitä lisää myöhemmin.


Eilisen ja tämän päivän aikana olen selannut läpi lukuisia, toinen toistaan mielenkiintoisempia blogeja ja tuuminut, että voisihan tätä omaansakin hieman aktiivisemmin päivittää. Voi olla, että lähiaikoina blogin sisältö muuttuukin hieman toiseen suuntaan, mutta katsellaan... :)


Tällainen hyppäsi puikoille eilen. Täysin salakavalasti.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Perjantai-ilta


Näissä, hyvin epätavallisen rauhallisissa tunnelmissa kului perjatai-ilta jo pikkuhiljaa muuttovalmiissa kodissa. Olen myös hieman maalaillut huonekaluja, mutta siitä myöhemmin.

torstai 14. toukokuuta 2009

Lenkkeilyä ja villaleikkejä


Mua puree poikkeuksetta joka kevät lenkkeilykärpänen - tänä vuonna se vain puraisi myöhemmin kuin yleensä. Mutta mikäs on tällaisissa maisemissa lenkkeillä! Kuvassa auringonlasku Aulangolla.

Ei ole tuo huovutus oikein mun juttu, mutta tästä tuli ihan yllättävän kiva! :)

Vähän kirjontaa sekaan.

Ja siinä se on sitten valmiina.

Kiinnitysnyörit täytyy olla, jotta rullaa on helppo kuljettaa mukana. Tämä tulee omaan käyttöön tai menee kummitytölle lämmikkeeksi.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Irlantia - Some Ireland

Tällaista syntyi kokeilevan käsityön opintojaksolla Irlannin innoittamana!

Kankaanpainoa, konekirjontaa, päällikeompelua ja vähän käsinkirjontaakin. Kankaana kirpparilta löytynyttä vanhaa verhoa.


Ja lopputuloksena iloinen väriläiskä.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Lisää sukkia! - More socks!

Talvi on tullut jälleen tänne Hämeeseenkin, joten villaista sukkapostausta tähän väliin!

Once more the winter has came also to this part of Finlad so woollen socks it is!

Näiden sukkien malli löytyi tästä ihastuttavasta Melissa Morgan-Oakesin kirjasta 2-at-a-Time Socks (ISBN 978-1-58017-691-0). Kirjaa Suomessa myy ainakin Hobboks Helsingissä.

Pattern for these socks was found from this lovely book
2-at-a-Time Socks (ISBN 978-1-58017-691-0) by Melissa Morgan-Oakes.

Sukkien lanka on Villa Mokan Mokkasukka, ja väri on nimeltään Do.
The yarn is Mokkasukka from Villa Mokka, the colour called Do.
Sukat puikolla nro 3.

The socks on the needle size 3.



Valmistumassa kantapää. Kokeilin ensimmäistä kertaa neuloa kahta sukkaa samalla puikolla, mutta kirjan todella selkeiden ohjeiden avulla se oli melko helppoa. Jossain vaiheessa kantapäätä jouduin tosin hieman purkamaan kun tulkitsin ohjeita väärin.

The heel in progress. This was the very first time for me to knit two socks at a time with one needle but thanks to the clear instructions of the book was it fairly easy. Although I faced some problems while knitting the heels because of missunderstanding of the instructions.
Malli on nimeltään Twilight (s. 80) ja erittäin yksinkertainen, mutta toimiva. Oma jalkani on sen verran siro, että vähemmän silmukoita olisi riittänyt sekä varteen että terään.

The pattern is called Twilight (p. 80) and it's very simple but works. My feet are so narrow that less loops would have been enouhg.

Kantapäästä tuli kerrankin hyvin onnistunut ja istuva.

For once the heel ended up to be very well fitting.

Joten, tässä ne nyt ovat! Olleet käytössäkin jo pari kuukautta ennen kuvaushetkeä. Sukat on myös pesty pesukoneessa. Rakastan tätä vihreää!

So, here they are! I have already used them for couple of moths before shooting. I also washed them in a washing machine. I just love this green!