tiistai 28. helmikuuta 2012

Nalle-myssy vol 2

Nalle-myssy vol 2 valmistui eilen. Alkuperäinen ohjehan oli siis täältä, mutta tätä kakkosmyssyä varten muokkasin ohjetta sen verran, että virkkasin työohjeen 7. kohdassa enää kaksi levennystä ja 8. kohdan jätin levennykset jätin kokonaan pois. Kokonaisuudessaan kakkosmyssyn ympäryksestä tuli siis neljä silmukkaa pienempi kuin ykkösen. Lankana sama Novitan Kelo ja koukku kokoa 8.



Tämän myssyn somistukset tein "turpaa" lukuunottamatta yksinkertaisella langalla (Seitsemän veljestä) ja olenkin niihin paljon tyytyväisempi kuin ensimmäiseen versioon. Silmiin lisäsin myös mustat napit.



Kuvausassareina vanhat tutut (tulppaanit piti heivata kuvauksen ajaksi pois maljakosta).

torstai 23. helmikuuta 2012

Nalle-myssy

Ystävän pyynnöstä virkkailin Nalle-myssyn tällä ohjeella. Itse myssy oli todella nopea virkata Novitan Kelo-langasta. Somisteisiin meni luonnollisesti hieman enemmän aikaa, mutta niitä oli kiva värkätä, sillä en ole aiemmin tällaisia tehnyt. Käytin somisteissa kaksinkertaista Seitsemän veljestä -lankaa, koska sitä sattui olemaan jo valmiiksi. Seuraaviin somisteisiin käyttäisin varmaankin vain yksinkertaista lankaa, koska nyt ainakin silmät pomppaavat vähän liikaa esille.





Korvat ovat täysin omaa sovellusta enkä ole lainkaan varma niiden toimivuudesta käytännössä. Aika näyttää!

Tein tämän myssyn siis suoraan RuttuNutun ohjeella, mutta seuraavaksi teen toisen myssyn, jonka olisi tarkoitus olla hieman pienempää kokoa... Katsotaan kuinka käy!

Paremman puutteessa kuvausassistentteina toimivat kerä Seitsemää veljestä ja Ikean maljakko.

tiistai 14. helmikuuta 2012

P*skarteluhaaste

Hei vaan taas pitkästä aikaa! Osallistun ensimmäiseen korttihaasteeseeni.

P*skarteluhaasteena tällä viikolla oli resepti, jonka mukaan kortissa piti olla 1 VIIRI, 3 PAPERIA, 5 TIMANTTIA.



Tämän kortin teinkin sitten reseptin mukaan vanhemmalle kummitytölleni syntymäpäiväksi (joka oli jo, mutta tapani mukaan olen myöhässä). En ehtinyt ottaa kuvaa päivänvalon aikaan, joten laatu ei ole mikään kummoinen.