maanantai 11. kesäkuuta 2012

Babyshower

Osallistuin eilen elämäni ensimmäistä kertaa babyshowereihin.
Juhlakaluina olikin yhden sijasta kolme tulevaa äitiä, 
ja tein heille kaikille kortit muistoksi.
Vauvojen sukupuolet eivät ole vielä tiedossa,
joten vihreä oli turvallinen valinta kortteihin.





Lahjoiksi ostimme ystävän kanssa yhdessä 
leivontatarvikkeita tulevia lastenkutsuja silmällä pitäen. 
Olin ajatellut ottaa kameran mukaan juhliin, 
mutta lähtötohinoissa se jäikin eteisen lattialle.
Ohjelmassa oli tietokilpailua, 
yhden tulevan äidin vyötärönympäryksen arviointia 
ja tietysti herkuttelua. 
Jokainen vieras sai myös antaa veikkauksensa
tulevien lasten sukupuolesta, syntymäpäivästä ja strategisista mitoista.

Kesän aikana yritän panostaa taas enemmän valokuvaukseen,
jotta kuvista tulisi välillä muutakin kuin suttua.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Villahaalari

Taas on Kustille polkemista. 
Ystäväni poikavauvaa varten 
hyvin suurella kasvunvaralla valmistunut villahaalari 
lähtee nimittäin kuljetettavaksi Raahea kohti.
Talveen on vielä aikaa, mutta välillä on hyvä olla ajoissa.



Onnittelukortti vanhemmille ja ystävälleni syntymäpäiväkortti.





Haalarin ohje on Novitan lehdestä (muistaakseni talvi 2011) ja 
lankana Novitan Polku, mustajuuri.
Ohje oli hyvä ja helppo toteuttaa ihan sellaisenaan. 

Vetoketjua en ole aikaisemmin neuleeseen ommellut 
(enkä kovin paljon muuallekaan),
joten siinä olikin haastetta kerrakseen. 
En kuitenkaan joutunut ratkomaan kuin ihan vähän,
joten uskallan ehkä yrittää vielä toistekin.
Väriraidat tuossa edessä vähän heittää, 
mutta koska se nyt ei käytettävyyttä mitenkään häiritse, 
niin en viitsinyt purkaa ja ottaa uusiksi.


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Virkattu laukku



Kesäinen paketti ja kortti lähtivät postin mukana tänään Ouluun, 
jossa veljentyttö juhlii 11. syntymäpäiväänsä 
lauantaina. 

Kortteja olen tehnyt enemmänkin tällä viikolla, 
joten niitä varmaan täällä blogissakin esittelen, 
kunhan saan edes vähän säällisiä kuvia otettua.



Laukun ohje löytyi MODA:sta 4/2007, ja 
langat ovat kirpparilta joskus löytyneitä puuvillalankoja (Alabama yms.). 
Ompelin laukkuun vielä vuoren ja kiinnitysnepparin, 
koska se tuntui ilman niitä hieman huteralta ja reikäiseltä.

Tämä oli ensimmäinen työni viuhkavirkkauksella.
Pidin tekniikasta, mutta sen hitaus yllätti kyllä. 

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Parvekkeella






Aurinko on näyttäytynyt tänään ujosti pilvien lomasta pitkin päivää.
Parveke on edelleen keltaisenaan siitepölystä, mutta sade teki hyvää.

Orvokin auki poksahtanut siemenkota näyttää jännältä. 
Ainakin osa itse kylvetyistä yrteistä voi vielä hyvin ja 
töistä saadut dahliat kukkivat mahtavasti.