lauantai 11. elokuuta 2012

Hellemekko herttaiselle


Herttainen kummityttöni täytti 5 vuotta.
Virkkasin lahjaksi hellemekon,
jonka ohje löytyi Suuri Käsityö -lehdestä (5-6 2012).

Pääsin kuvaamaan neitiä heti tuoreeltaan
prinsessa-synttäreiden jälkeen.
Aluksi vähän jännitti...



... mutta sitten heräsi synnynnäinen huippumalli!


Käytin työhön näitä lankoja, 
jotka ovat vain odottaneet sopivaa kohdetta.
Lankoja toki jäikin vielä, vaikka niitä on käytetty myös tässä.
Ohjeen mekko oli yksivärinen, 
mutta koska en ollut varma riittääkö lankaa yksiväriseen,
päätinkin tehdä raitoja.
Näpit löysin äidin nappivarastosta.


torstai 2. elokuuta 2012

Asuntomessuilla

Kävimme pari viikkoa sitten Tampereen asuntomessuilla. 
Kokemus oli minulle ensimmäinen laatuaan, ja voin kyllä sanoa,
että pidin! Paljon tuli nähtyä, mutta paljon jäi vielä näkemättäkin,
sillä aika loppui harmillisesti kesken.
Vaikka oman kodin rakentaminen onkin vielä kaukainen asia,
on siitä aina välillä mukava haaveilla.

Tässä muutamia kuvia DIY-henkisistä jutuista, joihin tietysti kiinitin huomioni.


Roskalavalta pelastetut ja uudelleen verhoillut sohvakalustot.


Legotaiturointia.


Lapiosta tehty kello.


Ja tietysti vähän myös perinteisempiä käsitöitä.




Nyt kaadan itselleni kupin kahvia, siirryn aurinkoiselle parvekkeelle
ja otan lähempään tarkasteluun juuri postiluukusta kolahtaneet uudet käsityölehdet!