maanantai 17. syyskuuta 2012

Kummipojalle

Eilen vietettiin
kummipoikamme Matiaksen ristiäisiä
Raaseporin Snappertunan kirkossa.
Koska nimi oli tiedossa jo etukäteen, 
uskalsin askarrella sen korttiinkin.

Kirjaimet ja kiehkuran olen stanssannut
Sizzixin Big Shot -kuvioleikkurilla,
joka on tuorein (ihastukseni) askarteluvälinehankintani.




Kummilahjaksi veimme sen perinteisen kehyksen.
Oheislahjaksi neuloin junasukat,
jotka pääsivätkin heti koekäyttöön.

Näissä sukissa lankana 
SandnesGarnin Lanette.


perjantai 14. syyskuuta 2012

Neulekuulumisia

Kesän kääntyessä syksyyn alkavat taas 
sormet syyhytä villalankojen perään. 
Tämän neuleen aloitin kyllä jo heinäkuussa, 
mutta nyt se on vihdoin valmis
ja lähtee matkustamaan Raaheen
heti kun saan raahattua itseni Postiin.
Mallin puutteessa taas hieman tylsää kuvaa,
saaja onkin "esitelty" edellisessä postauksessa.


Ohje on vanha tuttu ja sekä tekijän että 
käyttäjän puolesta hyväksi havaittu. 
Ohje löytyy Modasta (4/2009) ja 
lanka on SandnesGarnin Lanettea,
jota on mielestäni todella miellyttävä neuloa.
Koska käsialani on tiukkaa ja 
lanka aavistuksen ohuempaa kuin ohjeessa 
(ja lisäksi minulla on paha tapa tehdä neuleista liian pieniä),
tein neuleen 8-vuotiaan koon silmukkamäärillä.


Saajan pikkuveljelle pakkaan samaan pakettiin 
ensimmäiset tekemäni junasukat.
Tykästyin ohjeeseen välittömästi,
joten näitä teen varmasti lisää.
Juuri sopivaa luentoneulottavaa.
Lankana käytin tästä projektista jäänyttä 
Novitan Polkua, värinä mustajuuri.
Saajakin on sama kuin haalarilla, 
toivottavasti sukat vielä mahtuvat!

Uuuttakin on taas tulossa, 
tällä kertaa myös vähän itselle...