perjantai 12. maaliskuuta 2010

Korttiaskarteluja


Viime viikonloppuna seikkailin vähän askartelukaupassa ja hullaannuin aivan täysin kaikkiin ihaniin ja värikkäisiin kuviopapereihin! Miten voikaan ihminen mennä päästään sekaisin pelkkien papereiden hypistelystä. Pakkohan niitä oli kotiinkin vähän raahata. Ja parin päivän päästä vähän lisää...


Muutamia kortteja olen jo tehnyt, tässä kuvia osasta.



Eilen pesin keittiön ikkunan ja tänään oli vuorossa olohuone. Olivatkin kyllä pesun tarpeessa. En ole vielä täällä asuessamme pessyt ikkunoita kertaakaan (hups) ja oli suuri pettymys kun olohuoneen isoin ikkuna ei auennutkaan ulos asti. Tuuletusikkunan kautta yritin sitten suurinta linnunkakkasotkua (n. 5x15 cm kokoista) rapsutella pois. On se nyt vähän parempi, mutta ärsyttää kun ei saanut kunnolla pestyä. Että näin suuret pettymyksen aiheet tänään. :D Kovasti haluaisin uusia verhoja, mutta kukkaro ei taida olla samaa mieltä...

torstai 11. maaliskuuta 2010

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Naamataulu

Viime aikoina minulla on ollut ihan liikaakin aikaa, koska en ole nyt töissä. Muutaman viikon "lomailleena" kaipaisin jo kovasti töihin, mutta mukaviin sellaisiin. Huonolta näyttää sillä rintamalla.

Lomailustani huolimatta olen yrittänyt olla touhukas, jotta aika kuluisi. Pari viime päivää olen sutinut tällaisen naamataulun kimpussa.

















Hoitakoon sitten vaikka virallisen kihljaiskuvan titteliä, koska pohjana toimii kihlajaisiltana otettu kuva. ( Nyt siitä on jo yli viikko! ) En tosiaankaan ole mikään maalari, mutta tällä tekniikalla jopa minä onnistuin. Vaikka näytänkin itse vähän kaljulta. :D

Aluksi muokkasin normaalia kuvaa Photoshopilla mustavalkoiseksi ja hieman rakeiseksi. Tämän jälkeen tulostimme kuvan kahdelle A4-kokoiselle paperille, joista kalkkeeripaperin avulla jäljensin kuvan pääpiirteittäin valmiille taulupohjalle. "Vauhtiviivat" sommittelin ihan vain kolmioviivaimen avulla. Helppoa! Ja halpaa kuin saippua.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Kevätpopot

Saanko esitellä: uudet kevätpoponi! 100% heräteostos, mutta katunut en ole vielä hetkeäkään. Olivat Clickissä myynnissä puoleen hintaan, joten eihän niitä sinne voinut jättää.


Hus, pois lumet, että pääsen testaamaan! Noilla koroilla en uskalla lähteä liukastelemaan ennen kuin kadut sulavat. Väri on aivan minua, tosin mielestäni aika villi valinta kengiksi. Mutta saahan sitä välillä olla vähän villi. ;)


Ainoa huono (?) puoli tässä on se, että nyt pitää uusia vähän tuota vaategarderobiakin, jotta on jotain mitä näiden kanssa käyttää!


Tulispa nyt se aurinkokin takaisin niin sulais nuo lumet... Viikonloppuna ostin myös mielettömän värisiä keväisiä papereita, joista olen askarrellut muutamia kortteja. Niistä kuvaa myöhemmin.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Tulokkaita


Meille muutti tänään tällaisia.



Nämä tulokkaat puolestaan viihtyivät hienosti illan kynttilänvalossa.

Tykkään. Tykkään myös auringosta ja tulossa olevasta keväästä. Jopa siitä, että ikkunat näyttävät tavallista likaisemmilta tässä paisteessa.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulu on taas


Näin komea kuusi löytyy Turun tuomiokirkon kupeesta. Metrejä en muista, mutta useampi niitä on.


Tänä vuonna ei huvittanut kääriä lahjoja monenkirjaviin papereihin, joten tyydyin kauniiseen ja yksinkertaiseen.



Ruskeaa ja vihreää lahjapaperia, aaltopahvia, villalankaa sekä paperinarua.



Rauhaisaa joulunaikaa! :)

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Ei ihan vielä syksy

Tänään oli kerrassaan mahtava syyssää, tuntui lähinnä kesältä. Sain avopuoliskonikin ylipuhuttua retkeilemään kanssani ja pyöräilimmekin lopulta yhteensä n. 34 km. Tässä kuvasatoa reissultamme.







Kuvat ovat Turun Ruissalosta. Onneksi sinne jäi vielä paljon uuttakin nähtävää.