keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

No onkos tullut talvi?

Keväällä aloitettu villatakki saavutti viimein lopullisen muotonsa.


Lankana Gjestalin Maija (85% villa, 15% polyamidi. 50 g=130 m) ja ohje muistaakseni jostain Modasta, hieman muokattuna.




Neule ei tule itselle, mutta paremman puutteessa piti vähän poseerata mallinukkena. Toivottavasti saaja on tyytyväinen!


Tänään starttaan matkan takaisin eteläiseen Suomeen yhden välietapin kautta. Loppuviikko meneekin sitten muuton tohinoissa.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Napituttaa

Ukkosen höystämiä kesäisiä terveisiä Pohjois-Pohjanmaalta!


Olen tuhonnut äidin (mielettömiä!) nappivarastoja oikein urakalla.


Ja tällaista olen saanut aikaan... (Kuvat ovat vähän huonoja ja kääntyilevät miten päin sattuu omasta tahdostaan, mutta kyllä niistä jutun juoneen kiinni pääsee.)





Kivaa ja nopeaa, en osaa edes nimetä suosikkiani, sillä pidän niistä kaikista niin paljon.


Myös pikkuvieraille piti taikoa omansa, tottakai. Kolmas neideistä ei suostunut kuvattavaksi.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Mustikoita

Innostuin eilen sotkemaan sormeni kunnolla mustikkaan. Sinisiä herkkuja löytyi aivan tästä Kesäsiirtolan lähimetsästä, ehkä noin kilometrin päästä. Leipaisin iltasella niistä sitten piirakan, kylläkin ihan kaupan valmispohjaan. Päälle vielä rahka-maito-muna-sokeri -sörsseliä ja avot! Sitä sitten soon-to-be avokin kanssa mussuteltiin ihan ähkyyn asti.



Ja riitti sitä vielä tällekin päivälle. Seurana vaniljavaahtoa.


Eilisistä poiminnoista riitti pakkaseen vain yksi rasia, joten tänään kävin keräämässä toisen mokoman lisää. Nyt on jotain millä sitä orastavaa syysflunssaa torjua.

Huomenna klo 8.00 hyppään pohjoisen suuntaan menevään junaan ja vietän vajaan viikon verran Oulun tietämillä. Perillä odottaa ainakin paljon ystäviä ja äidin työsiirtola, mutta myös yksi käsityöprojekti on takaraivossa hautumassa.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Maalari-Malla

Vain noin neljän vuoden tuumimisen jälkeen sain viimein härkää sarvista ja maalailin muutamia "perintökalleuksia" sopivammiksi uuteen kotiin. Ei muuten ollut näinkään pitkään ja hartaasti suunniteltu siltikään puoliksi tehty. Monen monta tuntia ja litratolkulla hikipisaroita tarvittiin hiomisen ja maalaamisen loppuunsaattamiseksi.


Maalia pintaansa sai isotätien vanha lipasto, jonka pieniin laatikoihin saa mahtumaan uskomattoman määrän rojua, kuten pakkaillessani huomasin. Kaikki laatikotkin ovat kyllä tallessa, mutta kuvanottohetkellä olin jo ehtinyt maalata osan.


Suurin syy maalaukselle oli kellastunut pinta, joka tässä kuvassa ei juurikaan kyllä näy. Myös muutamia kolhuja on matkan varrella ehtinyt tähän kaunokaiseen tulla.


Maali on aivan puhdasta "purkki-valkoista". Valo on hieman erilainen kuin ensimmäisessä kuvassa, mutta kyllä tästä nyt ehkä eron huomaa.


Näin ensikertalaiselle oli hieman hankalaa saada tuo maalipinta tasaiseksi, mutta loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen tulokseen - saahan se käsityön jälki näkyäkin.


Maalia pintaansa sai myös tämä kymmeniä vuosia vanha ihanuus, mutta siitä lisää myöhemmin.


Eilisen ja tämän päivän aikana olen selannut läpi lukuisia, toinen toistaan mielenkiintoisempia blogeja ja tuuminut, että voisihan tätä omaansakin hieman aktiivisemmin päivittää. Voi olla, että lähiaikoina blogin sisältö muuttuukin hieman toiseen suuntaan, mutta katsellaan... :)


Tällainen hyppäsi puikoille eilen. Täysin salakavalasti.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Perjantai-ilta


Näissä, hyvin epätavallisen rauhallisissa tunnelmissa kului perjatai-ilta jo pikkuhiljaa muuttovalmiissa kodissa. Olen myös hieman maalaillut huonekaluja, mutta siitä myöhemmin.