Joskus joulun alla huomasin,
että olin onnistunut kuluttamaan molempien lempisukkieni pohjiin reiät.
Verestin vanhoja muistoja
ja parsin toisen parin reiät umpeen,
mutta toista paria olen kyllä käyttänyt rei'istä huolimatta.
Joskus joululahjakiireiden jälkeen kaivoin esille
Tallinnan Karnaluksista syksyllä ostetut
Austermanin Step-sukkalangat (420 m/100g).
Lanka on laadukkaan tuntoista ja
miellyttävää neuloa.
Lankaan on lisätty Aloe Veraa ja Jojoba-öljyä,
joten se tuntuu hyvältä myös iholla.
Halusin tehdä pitsimäiset sukat kunnon pitkällä varrella.
Loin pyöröpuikoille (3,5 mm) 72 silmukkaa ja
neuloin muutaman sentin 2 o 2 n -joustinneuletta.
Tämän jälkeen lisäsin silmukoita niin, että niitä oli yhteensä 84,
ja jatkoin hyväksi havaitulla pitsineuleella,
samalla kuin esim. täällä.
Kaventelin silmukoita pitsineuleen nurjissa kohdissa nilkkaa kohtii niin,
että sukista tuli mahdollisimman istuvat.
Jalkaterässä neuloin pitsineuleen sijasta 3 o 1 n -joustinneuletta
(paitsi pohjassa, jossa neuloin sileää oikeaa).
Lankaa kului sukkiin yhteensä reilu 100 g.
Sukat ovat edelleen päättelemättä,
joten käyttöön ne eivät vielä ole päässeet.
Tukholmasta ostettu sukkalanka sen sijaan on jo päässyt puikoille.
4 kommenttia:
Noi on kyllä tosi nätit!
Kiitos, minäkin tykkään! :)
Aloin vihdoin tekemään minisukkia tällä pitsikuviolla! Lankavalinta oli maailman huonoin, koska lanka on liian paksua ja varsi tököttää pystyssä itsekseen kuin jalkakipsi.. Mulla on myös vähän vaikeuksia laskea niitä välissä olevia kerroksia. Ehkä mä joskus opin! Noi sun tekemät on taaaaas niin ihanat!
Kiitos Pingale! Voi tosiaan olla, että kovin paksusta langasta tuo kuvio ei toimi. Seiskaveikkakin voi olla jo liian paksua, mutta esim. Nallesta pitäisi kyllä onnistua. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistut paremmin, älä lannistu! :)
Lähetä kommentti